Demansiadas despedidas ja demansiado sol hoy

Karsin kuvasumasta!
Eilen palasimme tyoleiriltamme. Sen jalkeen olen karsinyt flunssasta, nukkunut, niistanyt, hyvastellyt kolme ihmista (itkin LOL) ja viettanyt viimeista paivaa aikaa kahden muun kanssa. Kolme muuta tyttoa lahtivat paivalla Riobambaan ja Cuencaan. Tarkoituksenani oli lahtea mukaan niinikaan, mutta koska sain taas flunssan, paatin jaada tanne vain hengaamaan keskiviikon lentoon asti. Nyt on viela seuraa tassa, mutta huomenna lahtevat kaksi muutakin reissuun/kotiin ja sen jalkeen oon taalla kaksi paivaa yksin noiden kahden naisen kanssa :D suunnittelin kayda ostamassa uuden kirjan ja lukea sen, opiskella espanjaa, ottaa paljon aurinkoa, yrittaa sailya ryostamattomana ja katsella Quitoa viimeisia kertoja. Ehka ihan hyva nain, mieluummin oon kuitenkin terve New Yorkissa, jossa oon vaan sen viikon. Oli silti vaikea paatos!
Kaikin puolin oon kuitenkin valmis jo jatkamaan matkaa. Jotenkin koen, etta oon saanut talta maalta jo tarpeeksi, enka tarvitse enaa lisaa. Tahanastisississa kokemuksissa on jo tarpeeksi muisteltavaa. Ei silla, etta olisin mitenkaan pettynyt kuitenkaan. Aion palata mantereelle viela.

Chiribogan viikko oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka flunssan saatuani yksi paiva jai valista. Nukuin myos viikon huoneessa, jossa joka yo herasin hiirten tepasteluun lattialla, mutta jatkoin nukkumista! Koin voittoisia tunteita, koska kuvittelin, etten ikina pystyisi siihen. Mielenkiintoista oli, etta vaikka olimme paivantasaajalla, kaukana napapiirilta, pilkottiin puut samanmerkkisella ja -varisella moottorisahalla, joka isallani on kotona. Kannoimme myos polttopuita kahtena paivana, joka ei juurikaan eroa perinteisista kesaaktiviteeteistani. Kummallista itselleni oli se, etta tuo aktiviteetti oli kaikille seitsemalla muulle tytolle aivan uutta ja jopa eksoottistakin. Viimeisena paivana syodessamme lounaalla kokonaiset kalat, koin olevani kuin vanha konkari, kun sulavasti erottelin ruodot lihasta, muiden kauhistellassa sita, etta lounaalla on silmat. Mokki, jossa asuimme, oli joen rannalla, mutta olin ainoa, joka uskalsi uimaan :--D eika mielestani ollut mitenkaan erityisen kylmaa. Aitin avantouintioppitunneista on ollut apua! Muut pitivat ihan kasittamattomana, etta kavelin vain jokeen kirkumatta ja viihdyin siella kauemmin kuin kaksi sekuntia. Olin ylpea siita, etta olen napapiirin lapsi.
Puran nyt vahan tuota kuvasumaa!

Illalta Gabyn a sen kavereiden kanssa. Mulla on illan jokaisessa kuvassa tuo sama ilme, jonka kuvittelin olevan todella luonnollinen..... Tolle letille on kyl pakko tehda jotain ennen maastalahtoa, en tajua, miten on aurinko noin haalistanut. En tunne itseani yhtaan itsekseni. Madventuresin jalanjaljissa edelleen, nyt siistitaan minut valmiiksi astumaan Amerikan luvattuun maahan.

Seuraavana paivana matkasimme paivantasaajalle, joka on noin 40 minuutin automatkan paassa Quitosta. En voinut vastustaa perinteista turistikuvaa.

Kavimme myos veiriesiessa intiaanimuseossa, jossa olin todella innoisani, kun tajusin eri Etela-Amerikan alueiden toteemien loytyvan myos Tomb Raidereista. Tuo ensimmainen nakyy erityiesti pelin ensimmaisen osan ensimmaisissa kentissa. Siihen on yleensa piilotettu vipu. Jalkimmainen on aina nakynyt jossain nurkassa ja oon pelannyt tuota sen ilmetta.

Odotellaan bussia Chiribogaan Etela-Quitossa viime maanantaina. Huom etualan Marinan hiukset!

Kuvailin bussin ikkunasta menomatkalla. Horisontissa nakyy Quito. Tuo tie Chiribogaan oli kapea ja kuoppainen. Jos toinen auto tuli vastaan (=harvoin) joutui bussi tai toinen auto aina peruuttamaan laheisimmalle vahan leveammalle alueelle. Kaikenkaikkiaan automatka kesti noin kaksi tuntia ja matkan maisemat olivat "huikeat". Pari kertaa luulin my kuolevani katsoessani rotkoon, joka alkoi suoraan tienreunasta ja penner olisi voinut pettaa koska tahansa.

Maisemia mokin pihasta.

Maisemia tyoreittimme varrelta. Ennen matkaa en tiennyt, olenko menossa vuoristoon vai viidakkoon, mutta paikan paalla sain vastauksen: olin subtropiikissa.

Kaytiin hakemassa bambuntaimia metsasta ja istutettiin ne lahelle pihaa kaivamiimme 149:an kuoppaan.

Palasimme tyopaivan jalkeen tukikohtaamme machetet ja kuokat mukanamme.

"Viimeinen kuva yhdessa" ennen tyttojen Cuencaan lahtoa tanaan.

Muiden tyttojen lahdettya kaytiin Oceanen ja Nicolen (Saksa) kanssa syomassa ja jaatelolla ja mun lempikaupassa Megamaxissa, joka on paikallinen Prisma, hieman mielikuvituksettomalla nimella tosin. Loppupaivan vietimme katolla aurinkoa ottaen, koska paiva oli todella helteinen ja aurinkoinen, lahemmas 30 astetta sanoisin.

Illallisen jalkeen aiomme menna takapihalle nauttimaan ostamamme oluet ja toivon mukaan saan muut innostumaan pelaamaan Inkan Aarretta (joo, otin mukaan). Oceane lahtee huomenna aamuysin koneella takaisin Ranskaan. Lahden lentokentalle samaa matkaa, koska tarvitsen lentoyhtion todistuksen siita, etta matkan aikana ruumassa rinkkani sivutaskusta tippuivat/varatettiin toiset silmalasini, pistorasi-adapteri seka hiusgeeli :D ei muilla valia, mutta nuo lasit. Quitossa tai Panama Cityssa eivat ole, mutta on viela toivoa, etta loytyisivat Miamista. Kyselen paluumatkalla. Mut jos saan tuon todistuksen, niin saan vakuutuksesta rahat onneksi.

Uusia kuvia ei enaa ole tulossa, koska Oceanen USB-kaapeli lahtee Ranskaan, mutta yritan keksia jotain New Yorkissa viimeistaan.
VIIKON PAASTA OON NAHNYT CURSIVEN!