Kulttuurishokin aineksia

eli kasittamattomimmat asiat, joihin olen taalla kuukauden aikana tormannyt.

1. POLTTAVA aurinko. En ole ikina tiennyt, etta tuollaista voi olla edes olemassa. Kun aurinkoa yrittaa katsoa edes silmat kiinni, tuntee aivojensa sulavan ja silmiin sattuu. Keskipaivalla auringonotto on aika mahdotonta, ellei ole valmis karsimaan. Yritin asken katolla, pystyin olemaan ehka 15 minuuttia. kunnes olin varma, etta saan pian lampohalvauksen.

2. Liian taydet bussit ja ihmisten joukkovauhkoilu. Julkinen liikenne on mielestani ihan hyvin reititetty ja busseja on paljon, mutta ne ovat aina liian taynna. Istumapaikan saaminen on harvinaista. Joka aamu toihin mennessamme seisoimme kaytavalla ihmisiin kompastellen (ok, mina) ja ihmisten valissa hengestamme taistellen. Quitossa on myos ns. ratikkaverkosto, Metrobus, joku bussin ja ratikan valimuoto. Yksi ilta palatessamme kotiin ruuhka-aikaan, bussin saapuessa pysakille ihmiset alkoivat rynnia sisalle bussiin muista ihmisista valittamatta. Eras vanhempi nainen kaatui ruuhkassa ja jai ihmisten jalkoihin. Muut ihmiset jatkoivat rynnimistaan. Koko seuraavan bussimatkan nainen itki. Siina tilanteessa negatiivinen kulttuurishokki oli erittain lasna.

3. Lasten lapset mukana koulussa. Ensimmaisessa tyopaikassamme oli tytto, jolla oli joka paiva vauva mukana koulussa. Veikkaisin, etta tytto oli korkeintaan 18v. Vauva kulki mukana mm. kavelymatkoillamme, milloin kenenkin sylissa. Joskus tytto antoi alle 10-vuotiaiden muiden oppilaiden huolehtia lapsestaan koko paivan ajan ja kantaa tata mukanaan ympariinsa. Kyse ei siis ollut sukulaisista. Mitaan rattaita tai sittereita en ole kertaakaan nahnyt, lapset pienetkin lapset kulkevat vanhempiensa sylissa busseissa ja kadulla. Olen miettinyt, etta kuinka moni lapsi taittaa niskansa ennen ensimmaista ikavuottaan.

4. Muiden jamaruokien keraaminen. Ensimmaisessa tyopaikassamme niinikaan jotkut lapsista toivat mukanaan kouluun pakastepussin, johon kerasivat muiden ylijaamaruuat ja veivat kotiinsa. Esimerkiksi Oceanen riisijamat syotiin varmaan illalliseksi lasten perheissa.

5. Lasten kaytto huumekuriireina. Eras paiva lahtiessamme kotiin ensimmaisesta tyopaikastamme Oceanen kanssa, kaksi lapsista, noin 8-vuotiaat pojat, juoksivat meidat kiinni kavellakseen kanssamme. Toisella pojista oli sylissaan noin 15cm x 30cm -kokoinen muovinen leluauto. Han piti autosta kiinni tiukasti ja yritti piilotella sita kasivarsillaan. Koska pojalle ei ollut ollut tuota autoa paivan aikana, ajattelin kysya, mista se ilmestyi. Ennen kuin ehdin sanoa mitaan, kaveli meita vastaan nainen, joka ohitti pojan ja poika antoi autonsa naiselle nopeasti, mitaan sanomatta. Nainen kiitti ja jatkoi matkaansa toiseen suuntaan. Oceane ei nahnyt tilannetta, koska kaveli edella, mutta itse voin todella pahoin ja luulin oksentavani psyykkisesta pahasta olosta. Hetken paasta aloin itkea hillittomasti, pystymatta lopettamaan. Lahdin kodin kautta ostoskeskukseen haha, tahtoen unohtaa sen oikean todellisuuden taalla.

6. Jatkuva huutelu/vislailu/toottaily. En varsinaisesti iloitse kulkea kadulla mihinkaan aikaan paivasta, varsinkin yksin, koska hetket, jolloin ei kuulu toottailya, vislailua tai huutelua ovat todella harvinaisia. Nykyaan tuo ottaa paahan niin paljon, etta kavelen aina vain katsoen suoraan eteenpain, kiinnittamatta mitaan huomiota muihin ihmisiin. Ei ole varmasti kenellakaan uutta, etta tassa kulttuurissa pidetaan naisista paljon (ja ajatellaan objekteina, joiden tehtava on laittaa ruokaa, siivota, hoitaa laspet seka myotailla miesta kaikessa), mutta valkoihoinen nainen koetaan vielakin kiinnostavammaksi ja eksoottiseksi. En tieda, kuinka paljon mun pitaisi maata solariumissa, etta edes vahan enemman sulautuisin tanne.

7. HULLU liikenne. Pelkaan joka kerta liikenteessa, niin kavellen, bussissa tai taksissakin. Kukaan ei noudata nopeusrajoituksia (seurasin yhden taksimatkan taksin nopeusmittaria.....) eika suuremmin liikennesaantojakaan. Iltaisin, noin seitseman aikaan, liikenneruuhkat ovat pahimmillaan. Ajoimme Gabyn kanssa juuri tuohon kellonaikaan noin viiden kilometrin matkan. Aikaa kului kaksi tuntia. En ymmarra, miksi asialle ei tehda jotain -toisaalta, en itse ihan heti keksi ratkaisua.

8. Mikaan ei toimi eika kukaan tee asialle mitaan. Nykyaan koen spontaania yllattyneisyytta, jos 1) missaan julkisessa vessassa on paperia 2) kaupungilla/ihmisten kodeissa nakemani kellot eivat ole pysahtyneet tai eivat ole vaarassa ajassa 3) bussin ikkuna ei ole jumissa ja aukeaa.

9. Yleinen likaisuus. En ennen lahtoani tajunnut, etta ainoastaan vaaleiden farkkujen mukaanottaminen on todella huono idea. Taalla ne ovat yhden paivan jalkeen liasta harmaat. En tieda, mista tuo kaikki lika tulee, mutta veikkaisin, etta muiden ihmisten lahella seisomisesta busseissa, bussien istuimista silloin, kun paasee istumaan asti, seka liikenteen saasteista. Onneksi otin mukaan vain mustia paitoja, joita ei tarvitse pesta niin usein. Lisaksi ihmisten "ymparistokayttayminen" on kamalaa. Kaikki roskat heitellaan ympariinsa kaduille ja tienreunuksille, jatteiden lajittelusta puhumattakaan. Helteella kaduilla haisee, jatteiden "sulaessa". Ei tuo tietenkaan ole ihmisten vika, enemmankin maan. Koska minkaanlaista ymparistovalistusta ei ole, ei kukaan osaa kyseenalaistaa toimimistapaansa. En vain ymmarra, miten ihmiset pystyvat asumaan jatekasojen keskella.

10. Aikainen pimeys ja siita johtuva itsenaisyyden puute. Noora selittakoon tan mulle viela kertaalleen, mutta koska olemme paivantasaajalla, pimeys tulee jostakin syysta paljon aikaisemmin kuin muualla. Hamartya alkaa kesalla siina kuuden maissa. Talvesta en tieda, mutta varmaan sama? Muuten tuo ei ehka haittaisi niinkaan, mutta pimealla liikkuminen, varsinkin yksin, aiheuttaa kauhua paikallisissa. Itse olen katsonut parhaaksi noudattaa heidan neuvojaan mahdollisimman usein, ihan oman turvallisuuteni vuoksi. Pahimmat kauhuskenaariot siita, mita tapahtuu pimean jalkeen, ovat ryostot ja raiskaukset. Tuntuu niin turhauttavalta, etta vaikka olen 23-vuotias, jotkin asiat ovat siltikin kiellettyja. Kuitenkin olen jotenkin jo tottunut tahan ja omaksunut ajattelutavan. Viime viikolla loysin itseni ajattelemasta, etta "jos saavun Tampereelle joskus iltakymmenen maissa, niin enhan ma voi kavella rautatieasemalta kotiin". Sitten keksin, etta "otan taksin" kunnes herasin todellisuuteen ja muistin, etta Suomessa ei ajella takseilla yhdella dollarilla.

11. Useimmissa kaupoissa kuitit kirjoitetaan edelleen kasin. Ainoastaan ostoskeskukset ja supermarketit ovat poikkeus. Myos matkustaessamme kaukoliikenteen busseilla liput kirjoitetaan kasin.

12. Hitaus. Vihaan kayda supermarketeissa, koska kassaneidit ovat ihan hiton hitaita. He eivat edes pida mitaan kiiretta vaan kaivavat lippaasta vaihtorahat kiduttavan hitaasti sentti sentilta. Pitkat jonot eivat vaikuta tyotehoon. Tanaan seisoin _kauan_ Megamaxin jonossa, hyvin suomalaisesti karsimattomana ja kiireisena -vaikka on sunnuntai, eika kiire mihinkaan. Muita ihmisia eivat jonot tuntuneet haittaavan.

13. Amerikan ylivalta. En tieda, mista/kenesta se on lahtoisin, mutta kaikkialta voi loytaa paljon "amerikkalaisia juttuja". Vaatteita mainostetaan kauppojen ikkunoissa lauseilla kuten "uusinta muotia USA:sta" ja "Importada importada importada" eli tuontitavaraa, joka siis koetaan ilmeisesti positiivisena asiana. Kun paikalliset esittaytyvat, muuttavat he nimensa "amerikkalaiseksi". Eras mies esittaytyi minulle Johnina, ja kun kysyin nimesta, han kertoi oikean nimensa olevansa Juan. Usein kaupungilla asioidessani minulta kysytaan, etta "¿De Los Estados Unidos?" eli minua luullaan myos amerikkalaiseksi. Olen myos kiinnittanyt huomiota siihen, etta esimerkiksi kampaamojen ikkunoihin kiinnitetyissa mallikuvissa esiintyy aina valkoihoinen, usein myos vaaleahiuksinen nainen. Maan asukkaista kuitenkin vain 15% on valkoihoisia. Taalla on myos todella paljon enemman amerikkalaista import-ruokaa kuin Suomessa, esimerkiksi suklaat, keksit ja karkit. Joka kulmasta loytyy myos McDonald's, KFC, PizzaHut ja TacoBell. Mikaan paikka maailmassa ei vaan voi pysya vapaana jenkkivaikutteista. En tieda, kokeeko maan johto, tai valtaosa asukkaista, taman amerikkaistumisen positiivisena vai negatiivisena asiana -ja kuinka paljon heilla yleensakaan on sananvaltaa. Nain objektiivisesta nakokulmasta katsoen kuitenkin harmittaa, etta manner, jolla on todella erityislaatuinen ja pitka historia seka ainutlaatuinen luonto, amerikkalaistuu paiva paivalta enemman ja ehka loppujen lopuksi kadottaa omat juurensa. Latinalaisessa Amerikassa, toisin sanoen Yhdysvaltojen kaatopaikalla, ihmiset elavat vailla mahdollisuuksia, viljellen Chiquitoja tai Starbucks-kahvia senttipalkalla ja myyden Coca-Colaa keskella viidakkoa puuvajassa. Lentaminen taalta Yhdysvaltoihin on tietenkin paljon kalliimpaa kuin sielta tanne. Gaby kertoi myos, etta ecuadorilaisten on todella vaikea saada viisumia Yhdysvaltoihin. Kuva on Otavalosta (+suurenee klikatessa).